Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business
Tampere Music Award on osa Tampereen kaupungin ja Musiikki & Media -tapahtuman yhteistä strategiaa, jonka avulla kasvatetaan Musiikki & Median kansainvälistä kilpailukykyä luomalla tapahtumasta keskeinen suomalaisten, pohjoismaisten sekä Venäjän ja Baltian musiikkialan ammattilaisten kohtauspaikka. Palkinto jaetaan vuosittain Musiikki & Median yhteydessä järjestettävässä Industry Awards Gaalassa ja se voidaan myöntää kansainväliselle henkilölle / henkilöille, yritykselle, yhteisölle tai idealle, joka on merkittävästi vaikuttanut musiikkialan kehittymiseen.
Tampereen kaupungille Tampere Music Award -palkinnon jakaminen merkitsee mahdollisuutta artikuloida sekä kotimaisesti että kansainvälisesti luovaan sektoriin ja sillä toimiviin yrittäjiin tehtyjä investointeja. "Tampere panostaa vahvasti luovien toimialojen kehittämiseen. Jo vuonna 2006 Tampere käynnisti Luova Tampere -ohjelman, joka edelleenkin on suurin alueellinen luovan talouden kehittämisohjelma Suomessa. Olemme ylpeitä siitä, että musiikkialan tärkein vuotuinen ammattilaistapahtuma on juuri Tampereella ja yhteistyö Musiikki & Median kanssa on kaupungille tärkeää. Koemme, että Musiikki & Media -tapahtuman strateginen visio kasvaa kansainvälisesti Venäjän ja Baltian markkinoiden asiantuntijaksi tukee myös kaupungin strategiaa", toteaa Tampereen kaupungin pormestari Timo P. Nieminen.
Ensimmäinen Tampere Music Award luovutettiin 23.10.2010.
Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2011
Artemyi Troitsky
Tampere
Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2010
Rein Lang