MUSIIKKI & MEDIA Seminaarit
Lauantai 22.10.2011
9.30
- 10.15 Amarillon aamiaistilat, Sokos hotel Ilves
MUSAVISA
Perinteinen Musavisa -tietokilpailu by Gramex
10.30 - 11.00
Ruukki
LOGOMO - Nyt alkaa
tapahtua
Turku on saanut uuden sykäyksen tapahtumien ja kulttuurin parissa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta. Tästä on hyvä jatkaa. Logomon uusi monimuotoinen ja muuntautuva Logomosali avaa ovensa yleisölle marraskuun lopulla ja tuo uuden tapahtuma-areenan Turkuun. Kulttuuri- ja tapahtumakeskus Logomo esittäytyy.
Esittelijät: Katja Tuomola (asiakkuuspäällikkö, Logomo), Janne Auvinen (Venue Manager, Logomo)
10.30
- 11.15 Ballroom 2
Kenen joukoissa seisot, kenen lippua
kannat?
Ajankohtaista keskustelua
kulttuuriseteleistä, lippujen trokaamisesta sekä lipunmyynnin
keskittämisestä
Kulttuurisetelien yleistyminen on tuonut työnantajille mahdollisuuden tukea työntekijöiden hyvinvointia myös kulttuurielämyksillä. Kuitenkin ristiriitaiset ohjeistukset hämmentävät klubikenttää. Onko ravintolassa tapahtuva konsertti kulttuuria? Viime aikoina otsikoihinkin päätynyt keskustelu lippujen kakkosmarkkinoista puhuttaa vuodesta toiseen. Onko keinoja trokauksen kitkemiseksi ja kenen takana keinot ovat - lipunostajien, lipunvälittäjien vai tapahtumajärjestäjien? Yhä useampi tapahtumapaikka keskittää lipunmyyntinsä yhteen lipputoimistoon. Mitkä ovat keskittämisen hyödyt ja haitat?
Moderaattori: Heidi Aho (Fullsteam Agency)
Mukana keskustelemassa mm. Riki Huhtala (Tammerfest, Eppu Normaali, Huittisten Seurahuone, Ilonat (SNJ, LPR ja TRE), The Circus jne.), Harri Kaasinen (Lippupiste), Mirva Merimaa (Tiketti), Eeka Mäkynen (Elmu / Nosturi)
10.30
- 11.45 Ballroom 1
Kotimaisen
online-musiikkibisneksen reality check
Millä
eväillä kannattavaksi?
Suomenkielisessä online-paneelissa tarkastellaan kansainvälisessä keskustelussa vellovia aiheita kotimaisten alan toimijoiden ja musiikkimarkkinoiden näkökulmasta. Keskustelussa etsitään vastauksia siihen, millä keinoin online-musiikkibisneksestä voisi tulla mielekästä ja kannattavaa niin tekijöille, artisteille, levy-yhtiöille, musiikkikustantajille kuin digipalveluillekin. Paneelissa pohditaan, onko Spotifyn kaltainen palvelu kirous vai siunaus kotimaiselle musiikkibisnekselle, ja millä eväillä suomalaiset alan toimijat voivat kilpailla kansainvälisten palvelujen kanssa.
Moderaattori: Jari Muikku (Digitalmedia Finland)
Mukana keskustelemassa: Niko Kangas (Fullsteam), Pekka Lehti (Aito Records), Patrik Lindberg (Meteli.net), Wilhelm Taht (Flowd)
11.15 - 12.15 Ruukki
Live Business in Asia: Your Questions Answered
Join an open discussion about the rapidly growing live music market for western acts in Asia. What are the essential tools you need for arranging a tour in Asia? What are the most important festivals? Can one tour really cover the whole of South-East Asia and China?
The panel, including many of the Asia's most important festival and concert promoters, will debate these topics with Finnish pioneers of the Asian live scene - and delegates are encouraged to take part in the conversation.
Moderator: Benny Rubin (Benny Rubin Consulting, Japan)
11.30 - 12.30 Ballroom 2
Celebrity Interview with Martin Mills (Beggars Group)
We welcome Martin Mills to the stage to honor his career as a visionary creative entrepreneur. Martin has stayed true to the Beggars ethos of growing with the artist and, over 30 years, he has made the not inconsiderable leap all the way from mobile discos to Billboard number one, making many friends along the way.
Since founding Beggars Banquet in 1974, Martin Mills has helped forge the modern music business. Beggars Group is one of the biggest independent music groups in the UK with a family of labels, such as XL Recordings, 4AD, Rough Trade and Matador. This year Mills has witnessed the phenomenal success of XL artist Adele, whose current album ‘21' has broken sales records all over the world.
Martin Mills has always been actively involved in promoting the interests of the independent sector and has been the Vice Chairman of AIM, Chairman of IMPALA, and board member of WIN and A2IM in the USA, while also participating in the British government's Music Industry Forum.
Interview by Jonas Sjöström (Playground Music)
12.00 - 13.00 Ballroom 1
Kuka mitä häh: Twist and Shout!
Kuka mitä häh -ajatushautomo on Yleisradion kokoon kutsuma suomalaisen musiikkialan tilaa ruotiva foorumi. Hankkeen villimpi sivuhaara on ollut vuoden alusta saakka toiminut Facebook-ryhmä, jossa on taitettu peistä kipakassa hengessä musiikki-ihmisiä puhuttavista teemoista. Keskustelu on aaltoillut kiivaasti ja rajoja kumartamatta. Sanan säilällä on huiskittu urakalla, välillä ilmaan, mutta aika usein maaliinkin osuen. Nyt Kuka mitä häh -virtuaalikehässä kunnostautunut joukko ammattilaisia astuu elävän yleisön eteen, heittää tittelit nurkkaan ja antaa mennä. Luvassa räväkkää sanailua musiikkialan kohtalonkysymyksistä vapaalla tyylillä, asiasisällöstä ja viihdearvosta tinkimättä!
Moderaattori: Pekka Laine (Yleisradio)
Mukana keskustelemassa: Tommi Forsström, Mikko Meriläinen (Soundi/A-lehdet), Martti Heikkinen (Texicalli Records)
12.15
- 13.15 Ilves kabinetti (2.kerros)
Sopimuksia
siirrellään, muutellaan ja peruutellaan enemmän kuin koskaan
Voiko sopimuksiin enää
luottaa?
Alustajana: Elina Orma
* Invitation only
12.30 - 13.40 Ruukki
Digitaalinen Promootio
Digitaalinen promootio -paneelissa pureudutaan levy-yhtiöiden medialle suunnattuihin digitaalisiin b-to-b -palveluihin ja tarkastellaan, mitä kehitystä kyseisissä palveluissa on vuoden sisällä tapahtunut. Mikä on ollut mediassa vastaanotto, kun levypaketit ovat vaihtuneet sähköpostilinkkeihin. Onko vastarinta lieventynyt? Miksi?
Paneelissa puhutaan myös iTunesin, Spotifyn ja Facebookin tärkeydestä artistin promootiossa sekä alan nopeasta muutoksesta, joka heijastuu myös promootioon. Digitaalinen promootio on yksi perinteisen promootion rinnalle nousseista tärkeistä työkaluista. Millaisia digitaalisia promootiokampanjoita on tehty ja miten ne ovat onnistuneet? Paikalla keskustelemassa levy-yhtiöiden promootiosta vastaavia henkilöitä sekä median edustajia printistä, nettimediasta sekä radiosta.
Moderaattori: Inka Laitinen (EMI Music Finland)
Mukana keskustelemassa: Katja Vauhkonen (Sony Music Finland), Satu Snellman (Universal Music Finland), Teemu Fiilin (Rumba), Ari Ojala (Iskelmäradio), Sami Virtanen (The Voice)
12.45 - 13.45 Ballroom 2
Meet the Majors:
Levyteollisuus
kuilun partaalla vai uudessa nousussa?
Suurten levy-yhtiöiden liiketoiminnan painopiste siirtyy nopeaa vauhtia perinteisten fyysisten tuotteiden kaupasta verkkopalveluihin ja artisteilta hankittujen ns. laajennettujen oikeuksien hyödyntämiseen monin eri tavoin. Keskustelussa keskitytään siihen, miten yhtiöt uudistavat bisneksiään ja millaisin keinoin uudet bisnesalueet saadaan kannattaviksi. Yhtiöiden Suomen toimitusjohtajat kertovat myös, mitä kuuluu heidän kotimaiselle uustuotannolleen, ja mitkä ovat vientirintaman tuoreimmat panostukset ja tulokset.
Moderaattori: Jari Muikku (Digitalmedia Finland)
Mukana keskustelemassa: Markku Takkunen (EMI Finland Oy), Kimmo Valtanen (Sony Music Entertainment Finland Oy), Jarkko Nordlund (Universal Music Oy) ja Niko Nordström (Warner Music Finland)
13.15 - 14.30
Ballroom 1
Kaverijournalisteja
vai rockpoliiseja
Suomalaisen musiikkijournalismin tila ja
uudet roolit
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic ja Helsingin Sanomien Nyt-liite isännöivät paneelikeskustelua, jossa toimittajat, muusikot ja alan uudet toimijat keskustelevat suomalaisen musiikkikirjoittamisen ja -median tilasta ja muutoksesta. Tarvitaanko sosiaalisen median aikakaudella vielä ammattikriitikkoja? Millaista on hyvä musiikkijournalismi? Miten musiikkijournalismi pelastetaan?
Moderaattorit: Ville Blåfield (Nyt-Liite), Jutta Jaakkola (Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic)
Mukana keskustelemassa: Matti Markkola (NRGM.fi), Markus Nordenstreng (vapaa toimittaja), Jaakko Lyytinen (Helsingin Sanomat), Erno Kulmala (Yleisradio) ja Timo Kanerva (Soundi/A-lehdet)
14.00 - 15.00 Ballroom2
Celebrity Interview: Christian
Moustgaard
Christian Moustgaard, Tanskan passilla varustettu, nykyään Tukholmassa asuva suomalaisen elävän musiikin vaikuttaja aloitti uransa suomalaisessa rockkulttuurissa lukiolaisena luomalla ikonisen Sperm-yhtyeen psykedeelisen valoshown Joyful Wisdom Enterprises. Jo 18-vuotiaana vuorossa oli pyrkimys ensimmäisen indie-klubin perustamiseen Helsingin Lönnrothinkadulle, ja sittemmin elävästä musiikista tuli Chrissen elämäntyö. Suomen ensimmäisen ilmaisen puistorockkonsertin järjestäminen Hgin Kaisaniemessä 1970 oli vahva alku uralle, joka on pitänyt sisällään mm. Vanhan Ylioppilastalon ohjelmapromoottorin duunit ja Ohjelmakeskuksen vetämisen. Kesällä -79 Elävän musiikin yhdistys ry:n (Elmu) piirissä organisoitiin Lepakon valtaus, jota Chrisse oli yhdessä Teemu Lehdon kanssa organisoimassa. Lepakosta tuli hänen johdollaan monipuolinen omaehtoinen kulttuurikeskus talkoilla ja kengännauhabudjetilla. Elmu käynnisti Chrissen johdolla Radio Cityn vuonna -85, ja loppu onkin rockkansan lähihistoriaa. Myöhemmältä uralta muistetaan kontroverssi kaapelikanava ATV sekä Nöjesguidenin vetäminen. Tällä hetkellä Moustgaardin päivät täyttää Elävän musiikin säätiön Jallukka-talohanke, jonka tarkoituksena on luoda nuorille ja vanhoille musiikkialan ihmisille halpoja vuokra-asuntoja Helsingin Jätkäsaareen. Vierivä kivi ei sammaloidu. (Teksti: Juha Tynkkynen)
Haastattelijana Juhani Merimaa
14.00 - 15.00 Ruukki
Music &
Media Innovation Forum: Match Point - A Pitching Competition for Digital Music Start-ups
Match Point is a pitching competition and networking platform targeted at innovative companies looking to enter or boost their profile in the digital music business. This session provides an outstanding opportunity for Music & Media delegates to see and hear pitches from the most interesting new digital music companies in the Nordic countries, Baltics and Russia. The pitches will be reviewed in front of the audience by a carefully selected panel of experts, comprising venture capitalists, start-up pioneers and media representatives.
The winning Match Point pitch will be announced at the Industry Awards Gala.
Moderator: Karen Allen (TAG Strategic, USA)
Panel of judges: Gilles Babinet (Sawnd Publishing / DigiCompanion, France), Darryl Ballantyne (LyricFind, Canada), Ted Cohen (TAG Strategic, USA), Jérôme Giachino (Starzik, France), Juliana Koranteng (Billboard Magazine, UK)
14.45 - 15.45 Ballroom 1
Artistipaneeli -
Popparista toimariksi
Paneelissa keskustellaan, mitkä tekijät saivat bändin jäsenet miettimään firman perustamista ja ohjien ottamista osittain tai kokonaan omiin käsiin. Millainen kyseinen prosessi oli ja ketkä auttoivat? Mitä kompastuskiviä matkalla ilmeni? Panelistit kertovat, mitä he tekisivät tänä päivänä toisin ja antavat ohjeita firmoja perustaville yhtyeille. Jälkeenpäin ajateltuna, tekisivätkö he jotain toisin? Mitä etuja ja haittoja on ollut oman yrityksen pyörittämisestä ja alan ammattimaistumisesta?
Toisen näkökulman tarjoavat artistit, jotka ovat luottaneet yhteistyökumppaneihin levyjulkaisuissa ja keikkamyynnissä koko uransa ajan. Keskusteluun tuo väriä artisti, joka on perustanut oman firman julkaistaakseen oman bändinsä tuotantoa, mutta tarjoaa musiikkiyhtiökodin myös monelle muulle Suomen kärkiartistille.
Moderaattori: Marko Kulmala (Insano)
Mukana keskustelemassa: Olli Lindholm (Yö), Ilkka Lipsanen (D-tuotanto), Tuomo Saikkonen (Mokoma, Sakara Records), Aku Syrjä (Eppu Normaali Oy, Akun Tehdas)
15.15 - 16.15 Ballroom 2
Music &
Media Innovation Forum: TAG Strategic Salon
Following Match Point will be the TAG Strategic Salon, where the traditional panel format will be deconstructed with all participants put in the hot seat. TAG's founder Ted Cohen will lead an all-inclusive conversation on topical issues in digital entertainment where everyone is encouraged to voice their opinion. With a strict off-the-record policy, the walls come down and sparks will fly as the conversation gets to the heart of what really is and is not working in digital entertainment.
Ted Cohen is known as part ambassador, part evangelist. Ted started his career on the road with Alice Cooper, was previously head of all things digital at EMI, and now runs a highly successful new media consulting operation TAG Strategic.
15.15 - 16.15 Ruukki
The Future Dozen - A Listening
Session with YleX & Rumba
In a poll coordinated by radio station YleX and Rumba magazine, the Finnish music industry has chosen a selection of tracks that represent the best of this year's hot new Finnish talent. The panel of international experts will lead the interactive review and highlight the tracks with the most potential for international success.
Moderator: Teemu Fiilin (Rumba Magazine, Finland)
Panelists: Justin Bridgewater (The Agency Group, USA), Markus Wiking (Live Nation, Sweden), Zach Gordensky (Canadian Music Fest, Canada), Paco Fernandez (Cuervo Music, Spain)
Muutokset mahdollisia.
Lue lisää